Johtajuus ja kehittyminen

Haluamme jatkuvasti kehittää johtamistaitoja ja henkilökohtaista osaamista. Tuloksiin pääsemme inspiroivalla ja vastuullisella johtamisella sekä tukemalla henkilöstöämme jokapäiväisessä työssä ja ammatillisessa kasvussa.

 

Kannustamme entistä parempiin suorituksiin

Vastuullinen johtaminen ja työntekijöiden aktiivinen tukeminen mahdollistavat kunnianhimoisen työnteon ja paremman suorituksen. Siksi kehitämmekin jatkuvasti johtomme ja esihenkilöstömme osaamista sekä työympäristöä. Tarjoamme erilaisia johtamisenkehitysohjelmia, jotka tukevat kolmea johtamisen kulmakiveämme: itsensä johtamista, henkilöstön johtamista sekä liiketoiminnan johtamista.  

Jatkuvalla johtamistyömme kehittämisellä haluamme vahvistaa tuloksellista työntekoa, henkilöstömme motivaatiota sekä avointa ja vuorovaikutteista palautekulttuuria. 

Viime vuosina johtamistyömme erityisiä huomion kohteita ovat olleet muun muassa innostava, tavoitteellinen ja valmentava johtaminen, johtaminen kompleksisessa ympäristössä sekä resilienssi. 

 

Vastaamme toimintaympäristön muutoksiin ja mahdollistamme uudistumisen

Haluamme olla vastuullinen työnantaja nyt ja tulevaisuudessa. Siksi erilaisten muutosten ja niiden mukanaan tuomien mahdollisuuksien – mutta myös haasteiden – tunnistaminen ja niihin vastaaminen on meille hyvin tärkeää. Muuttuvassa ja alati monimutkaistuvassa liiketoimintaympäristössä työntekijöiden osaaminen ja hyvinvointi on turvattava yrityksen ja yksilön menestymisen, mutta myös kestävien työsuhteiden kannalta. Pyrimme jatkuvasti kehittämään tulevaisuuden työtapoja sekä varmistamaan valmiutemme toimia muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Oppisopimuskoulutusohjelmamme Suomessa ja Saksassa ovat myös oivallisia esimerkkejä siitä, kuinka voimme varmistaa työvoimamme ammattitaidon tulevaisuudessa. Nämä ohjelmat on kohdistettu yleensä tuotannon ja huollon työntekijätehtäviin ja ne toteutetaan yhteistyössä alueellisten ammattioppilaitosten kanssa.  

 
2 200
uutta työntekijää vuonna 2023
10
koulutustunnit / työntekijä vuonna 2023
 

Jatkuva oppiminen ja kehitys

Kannustamme työntekijöitämme kehittämään ammatillista osaamistaan ja tuemme heidän oppimistaan tarjoamalla monia eri koulutusmahdollisuuksia. Käytössämme on digitaalinen koulutusalusta, jonne työntekijämme voivat luoda ja jakaa erilaisia oppimissisältöjä. Sovellamme oppimiseen ja kehittymiseen 70-20-10-mallia, jossa 70 % oppimisesta tapahtuu päivittäisessä työssä, 20 % toisilta oppimalla ja 10 % koulutuksissa.  

Työntekijöidemme jatkuva ammatillinen kehitys on pitkän aikavälin tavoitteemme, mutta myös tärkeä sosiaalisen vastuun painopistealue. Tavoitteemme on myös se, että vuoteen 2030 mennessä, 80 % henkilöstöstämme arvioi oppimis- ja kehittymismahdollisuutensa hyviksi, ja että jokaisella työntekijällämme on oma henkilökohtainen kehityssuunnitelma. Vuonna 2023 tällainen suunnitelma oli 81 %:lla työntekijöistämme.

Rohkaisemme henkilöstöämme ylläpitämään alati muuttuvan toimintaympäristön edellyttämiä tietoja ja taitoja. Oppimisen tasainen kehitys heijastuu positiivisesti esimerkiksi yhtiön kasvavana tuottavuutena, henkilöstön lisääntyvänä sitoutumisena sekä turvallisempana työympäristönä.

 
Tapaturmataajuus
-41%
10 vuoden aikana
Liikevaihto/UPMläinen
+22%
10 vuoden aikana
 

Henkilöstön sitouttaminen työympäristön kehittämiseen

Teetämme vuosittain henkilöstökyselyn, joka osallistaa kaikki työntekijämme arvioimaan kattavasti työhön ja johtamiseen liittyviä osa-alueita. Henkilöstökysely on tehokas tapa mitata onnistumistamme eri sosiaalisen vastuun alueilla, kuten työturvallisuudessa, tiimityössä, monimuotoisuudessa, osallistamisessa, oppimisessa sekä johtamisessa. Kyselyn tulokset auttavat myös arvioimaan, kuinka olemme onnistuneet vuosittain toteutettavissa kehityshankkeissamme, sekä mahdollistavat pitkän aikavälin trendien ja kehityksen seurannan.  

Haluamme sitouttaa ja osallistaa työntekijöitämme kaikilla organisaation tasoilla sekä vahvistaa yhteenkuuluvuuden ja työn merkityksellisyyden tunnetta. 

 

Tavoitteiden asettaminen

Määritämme selkeät tavoitteet jokaiselle työntekijällemme. Esihenkilön ja työntekijän välisissä säännöllisissä keskusteluissa seurataan tavoitteiden edistymistä ja niitä voidaan päivittää joustavasti.   

Kannustamme esihenkilöstöämme ja työntekijöitämme avoimeen ja eteenpäin katsovaan vuorovaikutukseen, sekä aktiiviseen palautevuorovaikutukseen. 

Päämäärämme on kehittyä yhdessä, vastuullisesti. 

 
70 keskiarvotulos
henkilöstön sitoutuminen
83 %:lla
henkilöstöstä oli henkilökohtaiset tavoitteet tai keskustelu niistä