Suojelualueet jätetään hakkuiden ulkopuolelle
Yksi keskeisimmistä toimenpiteistä, joilla turvataan metsäluonnon monimuotoisuus, on arvokkaiden alueiden suojelu.
“Nämä alueet on Suomessa tyypillisesti suojeltu kokonaan metsätalouden ulkopuolelle, toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa hakkuita voidaan tehdä usein myös suojelualueilla”, kertoo Sami Oksa, UPM Metsän ja Timberin sidosryhmäjohtaja.
Kun alueesta on tehty suojelupäätös, tiedot tallennetaan Suomen Ympäristökeskuksen suojeluaineistoihin, joista ne ovat ladattavissa eri tahojen käyttöön. UPM:llä tämä aineisto on käytössä osana paikkatietojärjestelmäämme.
Osa suojeluaineistoista on salattu, eikä sitä luovuteta kuin viranomaiskäyttöön.
“Tällaisissa tapauksissa UPM saa suojelukohteista tiedon silloin, kun suunnittelemme hakkuuta ja teemme lainmukaisen metsänkäyttöilmoituksen Metsäkeskukselle. Metsänkäyttöilmoituksella haetaan lupa tietyn metsäalueen hakkuuseen. Kun metsänkäyttöilmoituksen alueella tai siihen rajoittuu vain viranomaisella tiedossa oleva suojelualue, Metsäkeskus ilmoittaa suunnitellusta hakkuusta myös ELY-keskukselle (Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus). ELY-keskus ohjeistaa jättämään kohteen hakkuiden ulkopuolelle kuten myös riittävät suojavyöhykkeet ja muut toimenpiteet suojeluarvon säilyttämiseksi”, Oksa sanoo.
UPM on jo pitkään käyttänyt Suomen Ympäristökeskuksen ylläpitämää suojeluaineistoa osana paikkatieto-ohjelmiaan varmistaakseen suojelualueiden säilymisen ja toimenpiteiden sujuvuuden. Aineistoja päivitetään yhtiön järjestelmiin jatkuvasti, jotta viimeisin aineisto on aina käytössä.
Arvokkaat elinympäristöt turvataan
Metsät ovat monimuotoisia elinympäristöjä. Pienelläkin alueella maanpinnan muodot ja maaperän rehevyys luovat erilaisia kasvupaikkoja karuista kallioista reheviin ja märkiin painanteisiin. Arvokkaat elinympäristöt ovatkin usein pienialaisia, muusta luonnosta poikkeavia kasvupaikkoja, kuten reheviä lehtolaikkuja, lähteitä tai puuttomia avosoita.
“Osa arvokkaista elinympäristöistä on lailla suojeltuja ja toiset vapaaehtoisiin metsäsertifikaatteihin tai hyvän metsänhoidon suosituksiin perustuvia kohteita. Näistä arvokkaista elinympäristöistä ei välttämättä ole ennakkotietoa maanomistajalla tai hakkuun suunnittelijalla, vaan ne tulee havaita ja suojella hakkuun suunnittelun aikana”, Oksa kertoo.
“Kun arvokas elinympäristö havaitaan hakkuusuunnittelun yhteydessä, tallennetaan kohde UPM:n paikkatietojärjestelmään. Näin kohde on näkyvillä hakkuukoneen kuljettajalle kartalla ja kuljettaja jättää kohteen käsittelyn ulkopuolelle. Myös metsänomistaja voi luovuttaa metsätilansa suojeluaineiston UPM:lle, jossa tapauksessa aikaisemmin havaitut arvokkaat elinympäristöt voidaan ottaa tehokkaasti huomioon jo hakkuita suunniteltaessa”.
Lajisuojelu haastaa osaamisen
Metsät ovat elinympäristö lähes puolelle Suomen lajistosta. Valtaosa lajeista on elinvoimaisia, mutta joukkoon mahtuu myös hieman yli 800 uhanalaista lajia. Uhanalaiset lajit huomioidaan eri tavoin metsien käsittelyssä. Osalle lajeista, kuten liito-oravalle ja kalasääskelle, on olemassa tarkat ohjeet siitä, miten niiden elinympäristöt säästetään hakkuissa, mikäli hakkuita toteutetaan lajin havaintopisteessä. Osalle lajeista suunnitelma tehdään kohdekohtaisesti. Toimenpiteet vaihtelevat kohteen käytön ulkopuolelle jättämisestä aina lahopuiden ja säästöpuiden jättämiseen.
Osa uhanalaisista lajeista on asetettu erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Näiden lajien kohdalla ELY-keskus voi tehdä suojelupäätöksiä lajien elinympäristön turvaamiseksi. Kohteesta muodostetaan tällöin suojelualue, joka tulee osaksi suojeluaineistoja. Tällöin maanomistaja on oikeutettu saamaan korvauksen siitä, ettei voi toimeenpanna hakkuita tällä alueella.
Osa uhanalaisista lajeista on nisäkkäitä, mutta valtaosa lajeista on pieniä, jopa mikroskooppisia eliöitä, joiden havaitseminen ilman ennakkotietoa on mahdotonta.
“UPM:llä on käytössään Suomen Ympäristökeskuksen uhanalaisaineisto, joka mahdollistaa aikaisemmin havaittujen uhanalaisten lajien huomioon ottamisen hakkuita suunniteltaessa”, Oksa sanoo.
Talousmetsien luonnonhoito pyrkii turvaamaan monimuotoisuutta pitkällä aikavälillä
Talousmetsien luonnonhoidolla tarkoitetaan monimuotoisuudelle arvokkaiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun tai harvinaisten lehtipuiden säästämistä ja lisäämistä tai hoitoa vaativien arvokkaiden elinympäristöjen käsittelyä. Esimerkiksi lahopuu on merkittävin metsien monimuotoisuutta lisäävä rakennepiirre.
Lahopuuta lisätään esimerkiksi jättämällä säästöpuita ja vesistöjen suojavyöhykkeitä metsään, kun siellä suoritetaan hakkuita. Ajan saatossa puut kuolevat ja niistä muodostuu lahopuuta. Lahotessaan ne luovat elinympäristön lahottajille, sammalille ja hyönteisille, myös uhanalaisille lajeille. Muutos ei tapahdu nopeasti, sillä useat uhanalaiset lajit tarvitsevat juuri tietyn tyyppistä ja ikäistä lahopuuta. Aika kuitenkin tekee tässä tehtävänsä. Jokainen luonnolle jätetty puu on arvokas.
Elinympäristöjen hoito on toinen keskeinen toimenpide monimuotoisuuden turvaamiseksi. Metsien kulottaminen ja harjujen hoito mahdollistavat paloihin sidoksissa olevan lajiston ja harjuilla puiden kanssa valosta kilpailevien lajien elinympäristöjen lisäämisen.
“UPM toteuttaa jokaisella hakkuualueella talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteitä osana arkisia toimiaan. Näin tekemällä luomme koko ajan lisää mahdollisuuksia niin hyödyntää metsiä taloudellisesti kuin turvata ja lisätä talousmetsien monimuotoisuutta pitkälle tulevaisuuteen”, Oksa kertoo.