Artikkeli | 06/17/2019 07:06:44 | 1 min Lukuaika

Työelämän merkityksellisyys on yhä tärkeämpää nuorille – UPM menestyi mielikuvatutkimuksessa

UPM on parantanut sijoitustaan opiskelijoiden mielestä houkuttelevimpien työnantajien listauksessa Suomessa. Tekniikan alan opiskelijat nostivat UPM:n kuudenneksi houkuttelevimmaksi työpaikaksi, kun viime vuonna sijoitus oli yhdeksäs. Luonnontieteiden opiskelijoiden keskuudessa tehtiin hyppäys sijalta 16 sijalle seitsemän.

Tekniikan alan opiskelijat arvostavat UPM:ssä hyvien etenemismahdollisuuksien lisäksi ystävällistä ja osallistavaa työilmapiiriä, tehtävien monipuolisuutta, mahdollisuutta oppia uutta ja kehittyä sekä vaikuttaa asioihin omalla työpanoksellaan.

Tekniikan alan naisopiskelijoiden keskuudessa UPM oli ykkösvalinta!

Metsä- ja bioteollisuusalan yleinen menestys ja hyvät tulevaisuudennäkymät kasvattavat nuorten mielenkiintoa alaa kohtaan. UPM:n sitoumus etsiä ratkaisuja fossiileista riippumattoman tulevaisuuden tarpeisiin puhuttelee nuoria, jotka kaipaavat yhä enemmän merkityksellisyyttä työelämältä.

Nuorten odotukset työelämää kohtaan yleisesti ovat korkeat. Uralta odotetaan paitsi hyviä kehitysnäkymiä, myös tukevaa arvopohjaa, työn- ja vapaa-ajan toimivaa tasapainoa sekä merkityksellisyyden tunnetta.

 

 

Universum_Badges.png

 

Universumin opiskelijatutkimus tehdään vuosittain.

Lue Unversumin tiedote

 

Alla UPM:n tuloksia edellisitä vuosilta:

2018

2017

2016

 

Teksti: Saara Töyssy

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Behind the scenes:    Ympäristöpäällikkö Sanna Kontinen tuntee tehtaiden ympäristöasiat, puun alkuperän ja WISA-vanerin hiilijalanjäljen
Artikkeli | 10/30/2023 09:37:24 | 3 min

Behind the scenes: Ympäristöpäällikkö Sanna Kontinen tuntee tehtaiden ympäristöasiat, puun alkuperän ja WISA-vanerin hiilijalanjäljen

Lue lisää
Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!
Artikkeli | 12/01/2023 08:26:26 | 1 min

Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!

Lue lisää