Artikkeli | 04/09/2019 07:01:26 | 2 min Lukuaika

UPM tukee vaelluskalakantojen elvyttämistä

UPM:n vaelluskalaohjelmassa puretaan vaellusesteitä ja kokeillaan uusia keinoja kalakantojen elvyttämiseksi eri puolilla Suomea. Ohjelma perustuu yhteistyöhön sidosryhmien kanssa.

Keski-Suomessa UPM ja ELY-keskus ovat purkaneet vaelluskalojen nousuesteitä Multialla. Tavoitteena on toimiva taimenen poikastuotantoalue kahden järven välissä. Aiemmin Myllypuron ylittävän tien siltarumpu on estänyt ylävirtaan pyrkivien kalojen vaelluksen. Rumpu on nyt uusittu teräksisellä kaarirakenteella, alaosan jyrkkää koskea on loivennettu ja laadukkaita lisääntymisalueita on lisätty.

Pohjois-Karjalassa Laurinvirta-hanke keskittyy parantamaan erittäin uhanalaisen Saimaan järvilohen luonnonmukaista lisääntymistä. Saimaan järvilohi ei ole pystynyt lisääntymään luonnossa omin voimin 50 vuoteen. Kuurnan Voima rakentaa Pielisjoen uoman yläpäässä olevaan tulvapatoon pienvoimalaitoksen, jonka avulla uomaan saadaan tarpeeksi vettä järvilohille ilman, että voimalaitoksen sähköntuotanto juurikaan kärsii.

Uoman keskivaiheille tulevan pohjapadon jälkeen rakennetaan uomien ja särkkien verkosto, joka tasoittaa vedenpinnan vaihtelujen vaikutuksia kalojen elinympäristöön.

Viiden hehtaarin alue Pielisjoesta varataan järvilohen lisääntymiselle ja poikasille. Tämä antaa kutukypsille järvilohille mahdollisuuden vaeltaa omin avuin takaisin Pielisjokeen Kuurnan voimalan tulvauomaa pitkin. Alue valmistuu syksyllä 2019. Jos hanke pysyy aikataulussaan, voidaan järvilohien nähdä nousevan kutuun uudelle alueelle jo ensi syksynä!

Ohjelma kannustaa yhteistyöhön

"UPM on toiminut pitkään metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Latvavesien merkitys vesistöjen monimuotoisuudelle on merkittävä ja ne sijaitsevat usein metsätalousvaltaisilla alueilla. Metsätaloustoimenpiteitä tehtäessä vesistöjä suojellaan mm. jättämällä suojavyöhykkeitä vesistöjen varsille sekä muilla vesiensuojelumenetelmillä. Vaelluskalaohjelman myötä saamme arvokasta kokemusta kalaston kannalta toimivista rumpuratkaisuista myös muualla hyödynnettäväksi", UPM:n Puunhankinta- ja metsätalous -liiketoiminnan sidosryhmäjohtaja Sami Oksa sanoo.

Yhtiön vaelluskalaohjelmassa on tähän mennessä purettu vaellusesteitä myös Viitasaarella Keski-Suomessa, rakennettu kalahautomo Kokemäenjoelle ja rahoitettu uuden kalatieinnovaation pilotointia Kemijoella.

Toimenpiteiden vaikuttavuutta seurataan usean vuoden ajan. Haemme ja arvioimme uusia kohteita ohjelmaan jatkuvasti. Vaelluskalaohjelma on saanut merkittävää taloudellista tukea UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmasta, jossa vastuullinen vedenkäyttö on yksi neljästä painopistealueesta.

 

Teksti: Geni Raitisoja

Kuvat: Jorma Piironen; Luonnonvarakeskus

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille
Artikkeli | 03/27/2024 13:16:24 | 1 min

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Lue lisää
Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää